sunnuntai 14. syyskuuta 2014

RENTOUTUNUT

Ihana viikonloppu takana! Ei päästy Habitareen saakka, vaikka kovasti oli tarkoitus. Olemme käytännössä viettäneet viikonloppua vanhemman tyttären kanssa kahdestaan. Mies lähti viikonlopuksi  veljensä luokse ja nuori herra on viilettänyt yökylästä toiseen. Keskimmäinen puolestaan lähti kavereidensa kanssa Helsinkiin shoppailemaan ja sieltä yökyläilemään.

Koko viikonlopun olen nukkunut todella sikeästi. Johtuiko sitten siitä, että kukaan ei ollut yskimässä ja kuorsaamassa vieressä vai sitten siitä, että olen ollut todella väsynyt. Nyt on nukuttu ja olo on juuri niin pirteä kuin kuuluukin levon jälkeen olla.

Eilen siivosimme ja teimme matto kokeiluja. Tyttäreni huoneessa ollut (ja nyt pesty) matto siirtyi takaisin meidän makuuhuoneeseen.


Makuuhuoneessa oli väliaikaisesti vaalea raidallinen matto, jonka olin kutonut muutama vuosi sitten äitini kangaspuilla. Sille löytyi uusi paikka keittiöstä.



























Sunnuntaina vietimme oikein laiskottelu päivää. En jaksanut edes pukea vaatteita päälle ennen kuin oli pakko. Piti hakea mies lentokentältä ja en kehdannut sinne lähteä yöpaidassa. Sunnuntaina meillä oli sisustus kohteena makkari, jonne ompelin uudet tyynyn päälliset ja vaihdoimme verhot. Tyynyn päälliset jäivät vielä kaipaamaan jotain, joten niiden kuvaaminen jää siihen, kunnes keksin mitä se jotain on.

Viikonlopun ilma oli mitä ihanin. Poimin vielä vadelmapensaasta muutamia vadelmia. Valitettavasti ne ei enää olleet niin makeita, mitä kesän ensimmäiset vadelmat ovat, mutta hyvin maistuivat silti.

























Nyt alkaa olla lopuillaan tämä ihana viikonloppu! Olemme saaneet oikein kunnolla aurinkoa, rentoutumista ja ennen kaikkea hyvin nukuttuja öitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti