keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

tuhannen palan palapeli

Eilen ne kauan odotetut kaapit vihdoinkin tuli. Tavaraa oli kuusi lavallista ja irrallaan olevat jutut päälle. Tavaraa on nyt ripoteltuna ympäri taloa. Oman harminsa tuo vielä osin sisällä olevat vanhat kalusteet, joita ei voitu viedä ulos vesisateeseen, koska niille on käyttöä tulevassa askartelu huoneessa. Vanha puuhella odottaa uutta omistajaa ulkona katoksessa.




Olipahan siihen lieden päälle jäänyt jonkun villasukatkin pölyttymään.

Aikautaulussa emme remontin suhteenihan pysyneet, vaikka hyvissä ajoin aloitimmekin. Eilen aamulla naputeltiin vielä viimeiset laminaatit paikalleen ja minä maalasin vielä illalla seinät viimeisen kerran. Onneksi olin maalannut yhden seinän valmiiksi jo aikaisemmin, joten pääsimme kasaamaan sinne keittiön ainoita korkeita kaappeja.



Tänään palapelin kasaaminen jatkuu. Koko "lomani" (lue: remontin) ajan on satanut vettä. Nyt kun aletaan olla oikeasti loppusuoralla alkoi aamulla aurinko paistaa. Se varmaan tarkoittaa, että kohta on remontti ohi ja minä pääsen nauttimaan kesästä.

Ai niin, ihan ei vahingoitta tämäkään remontti mennyt. Yhdet yöunet meni kun harmittelin kissojen kaatamaa kiipeilypuuta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti