maanantai 12. toukokuuta 2014

Broileri-nuudeli keitto

Tällaisena kylmänä kevät päivänä kaipasin jotain lämmintä ja kevyttä ruokaa. Keittiörempan myötä meidän hieno ruuan laitto vuorotus on mennyt täysin sekaisin. Niinpä kiertelin kaupan hyllyjen välissä hieman epätoivoisena miettiessä mitä nopeaa ja helppoa ruokaa laittaisin vanhimman tyttäreni tekemään. Koska aasialaiset ruuat on yleensä helppoja, päädyin broileri-nuudelikeittoon. Tietenkään en muistanut mitä kaikkea ruokaan tarvitaan, joten ostin vain ne mitä muistin.


Koska alkuperäisestä ohjeesta meillä oli vain osa aineksista, jouduimme muokkaamaan sitä aika lailla. Alkuperäisen oheen löydät täältä ja meidän ohjeen alta

Broileri-nuudelikeitto 

(kuudelle ja huomiseksi töihin)

600g broilerin fileesuikaleita
2 tlk kookosmaitoa
2 tl Sambal Olekia
6 dl vettä
1 kanaliemikuutio
suolaa
2 rkl sitruunamehua
vehnänuudeleita
1 dl kanttarellejä
2 porkkanaa
2 kevätsipulia
korianteria

1. kuumenna yksi purkki kookosmaitoa. Keitä kookomaitoa kasaan. Lisää sekaan Sambal Olek ja sekoita. Lisää broilerit mukaan ja keitä ne kypsäksi.

2. Lisää sekaan toinen purkki kookosmaitoa ja vesi. Mausta suolalla ja kanaliemikuutiolla. Lisää sitruunamehu ja keitä seosta vielä muutama minuutti. 

3. Lisää keittoon tikuiksi leikatut porkkanat, kevätsipulit ja kanttarellit. Keitä jälleen muutama minuutti. 

4. Paloittele sekaan nuudelit. Kun nuudelit ovat pehmenneet, lisää korianteri ja tarjoile keitto

Ruoka oli helppoa ja hyvää! Ja jos vertaa alkuperäiseen ohjeeseen, niin huomaatte ettei haittaa vaikka kaikkia aineksia ei olekaan. Pienellä säveltelyllä onnistuu lähes aina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti