keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Valoa minulle

Jossain vaiheessa remonttia haaveilin, että olisin teetättänyt valaistus suunnitelman ulkopuolisella, mutta sitten tuli budjetti vastaan ja ilmoitti ettei onnistu. Niinpä olen joutunut miettimään valaistuksen ihan itse. Ja voin kertoa, että ei ole muuten helppoa. Enkä usko, että tämäkään on oikeaoppisesti tehty.

Keittiö, joka nyt on suuren mylleryksen keskellä toimii meillä minun valosuunnitelman koe kenttänä. Tarkoitus olisi hoitaa valaistus seuraavilla valoilla:

Lieden päälle tulee valaistus liesituulettimen mukana. Meille tulee kylläkin musta liesituuletin


Kaapistojen avohyllyjen "kattoon" tulee pienet led valaisimet.Tällaisia avohyllyjä meillä tulee olemaan kaksi. Toinen on valkoinen ja toinen musta, joten ainakin tuohon mustaan tarvitaan valoa, ettei se olisi pelkkä musta aukko. Tässä vielä keittiösuunnitelmä muistin virkistykseksi.


Itse kattoon olemme katsoneet ajatelleet kosketinkiskoja, joihin voi kiinnttää haluamansa määrän kiskoihin sopivia spotteja. Kiskoon on saatavan myös pistokkeita, joihin voi kiinittää lamppuja joissa on perinteinen pistoke.


Itse pidin eniten näissä kiskoissa siitä, että sen sai suunnitella juuri sellaiseksi kuin itse halusi. Meille kiskot tulee U-muotoon kulma liitäntöjen avulla. Vastaavia liitäntöjä olen nähnyt myös useampi haaraisena Casalight kaupassa. Toinen syy, miksi päädyimme näihin kiskoihin, oli myös se, että nämä mahdollistavat valaistuksen lisäämisen tai vähentämisen mielensä mukaan. Kun spotit voi laittaa kiskossa mihin vaan, niin silloin tämä myös mahdollistaa valaistuksen kohdistamisen aina siten, kun haluaa.

Kiskoon on näillä näkymin tulossa saarekkeen päälle spotteja ja vesipisteen päälle joku riippuvalaisin tai parikin. Vielä kun osaisi päättää millainen. Sekä kiskot, että spotit on tulossa Lamppukaupasta, josta olen löytänyt ne edullisimmillaan.

Tässä vielä pohjakuvaan merkityt kiskojen paikat. Tässä valosuunnitelma harjoitus numero1. Hieman mietityttää tuo uunien edusta, joka jää nyt ikään kuin ilman mitään valoa. Ellei sitten laita tuohon kiskoon pari spottia, jotka suuntaisi uuneja kohti.




2 kommenttia:

  1. Valaistuksen suunnittelu tosiaan ON haastavaa. Ja mun mielestä jopa mahdotonta, vaikka oon siihen ihan tuoretta oppiakin saanut..
    Taitaa olla niin, että tässä(kin) aiheessa tieto lisää tuskaa :).

    Mun silmään sun suunnitelma näyttää hyvältä. Ja varmaan olet ne valmiiksi jo miettinyt, mutta meille Marianne Sundell (joka tässä aiheessa meitä koulutti) korosti sitä, että aina pitää miettiä myös se, minkä "muotoisen" valon haluaa kustakin valaisimesta (tai paremminkin sen valaisimen lampusta) tulevan. Että tuleeko siitä pistemäinen valo vai sellainen, josta tulee "ympyrä" isolle alueelle vai jotain muuta. Siis tavallan se valokeila. (Sori, mutta oon eilisen jäljiltä vielä niin tööt, etten osaa selittää mitään selkeästi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä siis lisää tuskaa lamppujen valinnassa... Onneksi olen varautunut tähän tuskaan. vielä kun lisätään tähän valon väri niin koko kuvio on aivan mahdoton :(

      Poista